perjantai 11. lokakuuta 2013

Taas yksi esimerkki lisää suomalaisten heikosta tunneälystä

Olen kirjoittanut aiemmin suomalaisten kehnosta tunneälystä:

Tunneäly, esimiehet, johtaminen ja suomalainen työelämä 
Mahdollisia syitä suomalaisten heikohkoon tunneälyyn
Yritysvalmentaja: "Suomalainen työkulttuuri on autistinen" 

Kehno tunneäly käytännössä hankaloittaa toisen henkilön tulkitsemista, ja sitä kautta kommunikaatiota. Erään yritysvalmentajan mukaan suomalainen työkulttuuri on jopa autistinen.

Talouselämän jutun mukaan suomalainen myyjä on "kylmä ja jäykkä":

Myyntikouluttaja Kenneth Österberg on sitä mieltä, että suomalainen myyjä on korrekti ja rehellinen mutta kylmä ja jäykkä.

Eikä ihme. Samanlaisia tuloksia ihmisten tunnekylmyydestä on havaittavissa nimenomaan sosialistisissa maissa. Sen sijaan anglo-amerikkalaisissa kulttuureissa tunneilmaisu on sujuvampaa ja luonnollisempaa. Tämä siksi, että sosialistisissa maissa ihmiset kasvatetaan "järjestelmän osiksi" eli käytännössä ihmiskoneiksi. Ja koska koneilla ei ole tunteita, ei ihmisilläkään voi olla tehtävissään tunteita, koska muuten he eivät tekisi koneille tyypillisiä tehtäviä moitteettomasti. Pjongjang robogirl, sanon minä.

Suomalaisten tunnekylmyyttä kuvaa myös Yhdysvaltojen suurlähettilään, Bruce Oreckin kokemukset Suomessa. Eräässä saunatapahtumassa yksi saunojista kuoli sydänkohtaukseen avannosta noustessaan. Ruumis asetettiin laiturille, ja muut jatkoivat saunomista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikö tässä, jos missä ole kyse tunnekylmyydestä tai autistisuudesta.

Oreck sanoikin, että Amerikassa saunatapahtuma olisi katkaistu siihen paikkaan, kun joku osanottajista kuolee. Sen sijaan Suomessa saunojat kirmasivat saunasta avantoon samalla kun yksi saunoja makasi kuolleena laiturilla.

Ei hevonvittu mitä touhua sanon minä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti